Pitchaus kannusti, vertaistuki yhdisti

 

Keksijä Timo Lötjönen oli ensimmäisen Keksintöjen Viikolla käyntinsä jälkeen ällikällä lyöty. Sen jälkeen hän on levittänyt aktiivisesti sanaa hienosta verkostoitumispaikasta.

Helsinkiläinen Timo Lötjönen kuuli Keksintöjen Viikosta sattumalta ELY-keskuksen tilaisuudessa. Hän varasi lähes siltä seisomalta oman ständin tapahtumasta ja matkusti lähes 400 kilometrin päähän suurin odotuksin.

”Olin kaivannut pitkään paikkaa, jossa voisin vaihtaa ajatuksia muiden keksijöiden kanssa ja saada uusia virikkeitä ja tietoa keksintöihin liittyvistä asioista. Viitasaaren tapahtuma vastasi tarpeisiini täydellisesti”, Timo kertoo.

Ständillään hän esitteli kahta keksintöään: ulkokäyttöön tarkoitettua kynttilämajakkalyhtyä ja erikokoisten joulukuusenjalkojen valikoimaa.

”Tarkoitukseni oli löytää keksinnöilleni ostaja ja saada ne siten laajempaan tuotantoon ja myyntiin. Esittelin ideoitani ja vastaanotto oli todella hyvä. Yllätyin, miten paljon yleisöä tapahtumassa kiersi. Jaoin esitteitä ja pääsin kertomaan keksinnöistäni kasvokkain sadoille ihmisille.”

Palaute jätti hyvän mielen

Osa Viitasaarella syksyllä 2017 syntyneistä Timon kontakteista on jäänyt pysyvämmiksi, vaikka varsinaisia kauppoja hän ei siellä solminutkaan. Tapahtuman jälkeen sattuneesta kolarista toipuminen on viivyttänyt keksintöjen edistämistä jonkin verran.

”Ideoin uutta kuitenkin koko ajan, ja nyt keskityn tuotteisiin, jotka ovat pienempikokoisia kuin Viitasaarella esittelemäni. Parhaillaan minulla on vetämässä patentti yhdestä lukkoihin liittyvästä keksinnöstä, jonka myynnistä olen neuvotellut erään suuren rakennusyhtiön kanssa.”

Timo vaikuttui Viitasaarella myös kehittämisyhtiö Witaksen toiminnasta ja on pitänyt sen asiantuntijoihin säännöllisesti yhteyttä.

”Keksintöjen Viikko avasi silmiäni monella tavalla. Ja pitchaustapahtuma oli kokemus parhaasta päästä!”

Timo osallistui vuosittain järjestettävään pitchauskisaan, jossa hän markkinoi omia keksintöjään. Kuuntelijoita oli paljon ja reaktiot olivat hyvin kannustavia.

”Jännittävähän se tilanne oli, mutta olin tyytyväinen, että tulin lähteneeksi mukaan. Muutaman minuutin pitchausaika kului nopeasti ja sain sanotuksi sen, mitä halusin. Yleisön palaute jätti hyvän mielen.”

Yllätyin keksintöjen määrästä

Timo Lötjönen teki Viitasaarella esittelemänsä ensimmäiset keksintönsä viitisen vuotta sitten. Keksintöjen Viikko kannusti jatkamaan keksimisen tiellä.

”Ilman muuta jatkan. Yllätyin tapahtumassa siitä, miten monenlaisia keksintöjä koko ajan syntyy – ja miten paljon meitä keksijöitä onkaan. Osallistujat olivat nähneet paljon vaivaa sen eteen, että saivat tuotteensa esittelyvaiheeseen.”

Myös tapahtumajärjestelyt saavat Timolta kiitosta.

”Pienimmätkin yksityiskohdat on huomioitu. Sain jopa kantoapua, kun sitä tarvitsin. Moni keksijä kaipaa tällaista yhteisöllistä foorumia, jossa pääsee esittelemään omia ideoitaan ja jakamaan kokemuksia. Sieltä saa sekä vertaistukea että tärkeitä verkostoja ja asiantuntijoiden tukea. Itse levitänkin tästä nyt tehokkaasti sanaa Helsingin seudulla.”

 
Päivitetty 31.7.2018

KEKSINTÖJEN VIIKKO

Kehittämisyhtiö Witas Oy

  • 044 577 6385
  • keksintojenviikko@witas.fi

MISTÄ ON KYSE?

Keksintömessutapahtuma kokoaa yhteen keksijät, yrittäjät, rahoittajat, palveluntuottajat, valmistajat ja asiakkaat tarjoten näin erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen.