Keksintöjen Viikko - Kuka keksi Keksintöjen Viikon?
 

Kuka keksi Keksintöjen Viikon?

 

26.9.2019

Tapani Laitinen

Tapani Laitinen
Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja

Minäpä tiedän. Tapahtuman alkusysäys sai alkunsa Kinnulassa, niin kuin moni muukin hyvä asia. Esimerkiksi kolmen Witas-alueen kunnanjohtajan syntymäpaikka on Kinnulan kunnassa. Keksintöjen Viikon keksijät ovat yhä hyvinkin lähellä Witasta ja todennäköisesti tapaan heidät myös parin viikon päästä Viitasaari Areenalla. En vielä ehtinyt kysyä lupaa nimien julkaisemiseen näiltä herroilta, joten valitettavasti tämä jää tulevaisuuteen, johonkin sen arvoiseen tapahtumaan.

Mielestäni Keksintöjen Viikon keksiminen on jo itsessään aikamoinen keksintö. On hyvin ennakkoluulotonta ja innovatiivista järjestää tapahtuma keksintöjen ympärille.

Nyt jo 13. kertaa Viitasaarella järjestettävä lokakuun ensimmäisen viikonloppuun ajoittuva vuotuinen Keksintöjen Viikko on saavuttanut valtakunnallisessa, varsin heterogeenisessä tapahtumakartassa, vakiintuneen asemansa.

Tapahtuma tunnetaan lämminhenkisyydestään, matalan kynnyksen ja vaivattoman osallistumisen tapahtumana, jossa myös yhteisöllisyys tulee voimakkaasti esille. Näytteilleasettajia on tänäkin vuonna lähes 50, joista yli puolet ovat keksintöjä ja muut tähän teemaan liittyviä sidosryhmiä. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Viitasaaren kaupungin kanssa ja esillä ovat luonnollisesti myös muut Witas-alueen kunnat Kinnula, Kivijärvi ja Pihtipudas.

Tapahtuman viestinnällinen ja toiminnallinen kärki on kaksiteräinen, toisaalta pitää olla asiantuntijuutta, jotta keksijät saavat tapahtumasta parhaan mahdollisen hyödyn ja toisaalta tapahtuman pitää palvella kaiken ikäisiä kiinnostavuudeltaan. Kävijämääräksi odotetaan noin 2000 kävijää ja näytteilleasettajien lisäksi tapahtumassa vierailee varovaisen arvion mukaan noin pari sataa asiantuntijaa, jolloin verkostoitumiselta ei oikein voi välttyä. Tapahtuma on edelleen avoin ja maksuton suurelle yleisölle. Maksuttomia ovat myös keksijöille suunnatut puolen tunnin asiantuntijasparraukset sekä pitchausvalmennus ja -kilpailu. Näin on tarkoitus olla jatkossakin. Keksintöjen Viikko alkaa jo maanantaina Witaksen ja Viitasaaren kaupungin yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK:n kanssa toteutettavalla Keksintömyllyllä, joka on suunnattu toisen asteen opiskelijoille.

Itse olen saanut ensimmäistä kertaa seurata Keksintöjen Viikkoon valmistautumista sisältä päin ja täytyy sanoa että, olen yllättynyt siitä, mitä kaikkea tällainen tapahtuma vaatii ja siitä työmäärästä, jonka jokainen tekee oman työn ohella, toki jotkut ovat mukana enemmän ja toiset vähemmän, mutta jokaisella on roolinsa. Jossain vaiheessa tilanne näytti silmiini aika kaoottiselta, mutta minua vain lohdutettiin että näin se kuule on Tapani aina.

Tällaisen tapahtuman vuosittainen järjestäminen ei kuulu millään tavalla normaalin kehittämisyhtiön perustoimintaan. Tämä on yksi Kehittämisyhtiö Witaksen erityisominaisuus. Keksintöjen Viikko suurimpana valtakunnallisena ns. maaseutualueiden keksintötapahtumana kuuluu olennaisesti Witaksen identiteettiin. Tapahtuman järjestämisosaaminen ei tule ulkopuolelta, vaan se on jo meillä, ihmisissä. Tästä täytyy olla ylpeä!

Kirjoittaja Tapani Laitinen on Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja.

 
Päivitetty 30.6.2020

KEKSINTÖJEN VIIKKO

Keksintöjen Viikon järjestäjinä toimivat Kehittämisyhtiö Witas Oy ja Viitasaaren kaupunki.

      

    

MISTÄ ON KYSE?

Keksintöjen Viikko -tapahtuman tavoitteena on tasoittaa keksinnön polkua kaupalliseen menestykseen törmäyttämällä uusien keksintöjen ja innovaatioiden omistajat eri alan asiantuntijoiden, potentiaalisten sijoittajien ja asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa.