Keksintömessujen runsas anti yllätti

Yrittäjä Visa Törmälä lähti testaamaan yritysideaansa Keksintöjen Viikolle 2017 ja palasi kotiin antoisan palautelastin kanssa. Siitä tulee syksyllä vuosi – ja seuraavatkin messut on jo merkitty kalenteriin.
Yritysidean koeponnistus. Näin yrittäjä Visa Törmälä kuvaa viime syksyn reissuaan Viitasaaren Keksintöjen Viikolle. Hän pyörittää Saarijärvellä Crenoco Green -yritystään, joka kehittää ja valmistaa Pohjolan puhtaista luonnonkasveista ja niistä erotetuista ainesosista ihmisten ja eläinten hyvinvointituotteita.
Törmälä ei pystynyt vastustamaan Kehittämisyhtiö Witaksen markkinointia, vaan tarttui avoimen uteliaasti keksintömessutarjoukseen ja uuteen verkostoitumismahdollisuuteen.
”Verkostojen luominen on kiinni omasta aktiivisuudestani ja esilletulostani, ei kukaan tule minua kotoa hakemaan. Huomasin pian, että keksintömessut ovat loistava ajatusten ja ideoiden testailupaikka.”
Kahden messupäivän aikana syntyi paljon keskusteluja tavallisten kuluttajien, muiden yrittäjien sekä yrityskehittäjien ja -rahoittajien kanssa. Niistä kertyi arvokasta ja hyvinkin konkreettista evästä oman yrityksen kehittämiseen.
”Sain esimerkiksi immateriaalioikeuksien asiantuntijoilta tärkeää tietoa tuotteiden ja tuotemerkkien suojaamisesta; siitä, millaisten tuotteiden suojaus on tarpeen ja miten suojauksella säilytetään tai kasvatetaan brändin arvoa.”
”Sain palautetta ja löysin yhteistyökumppanin”
Törmälä sai keksintömessuilla paljon palautetta ideoista, joita hän toteuttaa yhdessä vaimonsa Marja Salosen kanssa heidän yhteisessä Crenoco Green -yrityksessään. He tuottavat hyvinvointituotteita muun muassa sellaisista luonnon raaka-aineista, jotka luokitellaan rikkaruohoiksi.
”Keskustelukumppaneilleni oli myönteinen yllätys se, että olemme kääntäneet rikkaruohot vahvuudeksi ja rakentaneet liiketoimintaamme niiden varaan. Raaka-ainetta on rajattomasti, mikä herätti monet miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Vastaanotto oli hyvin kannustava.”
Myös tuotteistamiseen, markkinointiin ja myyntiin liittyvien näkemysten testailu tuotti hyvää tulosta.
”Kahden messupäivän aikana kertyi sellaisia kommentteja, joita en olisi pystynyt saamaan mistään muualta. Löysin myös yhteistyökumppanin, jonka kanssa olemme jatkaneet yhteydenpitoa.”
”Mainio paikka testata ideoita ja ajatuksia”
Messuilla Törmälä myös testasi, osaako hän viestiä yrityksen ydinajatukset niin, että vastaanottaja ymmärtää nopeasti, mistä on kyse.
”Oli hienoa huomata, miten nopeasti messukävijät hoksasivat toiminta-ajatuksemme. Keksintöjen Viikko -tapahtuma on tämäntyyppisiin kokeiluihin mainio paikka ja turvallinen ympäristö. Sehän on suorastaan tätä varten!”
Törmälä yllättyi, miten paljon hienoja tuotteita ja näytteilleasettajia messuilla on. Viikonlopun huipentuma oli Keksintöjen Viikon kannustepalkinto, jonka Törmälä vastaanotti vaimonsa Marja Salosen kanssa.
Palkinnon perustelujen mukaan yritys on hyvä esimerkki muille luonnon raaka-aineita jalostaville yrityksille. Yrittäjiä kiitettiin verkostoitumisen ymmärtämisestä ja liikeideaa alueen elinkeinostrategian tukemisesta. Lue lisää palkinnosta.